Eilen palelin aivan tuskissani, ensin ajattelin että olen tulossa kipeäksi ja kuume se on joka nousee. Toisaalta laitoin sen myös univelan piikkiin, olen usein todella väsyneenä viluinen. Sitten nukuin hetken ja mieleeni tuli ajatus johon takerruin melko voimakkaasti, entä jos..? Olenko raskaana? Voi miten ihanaa se olisi, kuopus on jo sen ikäinen, että vauva olisi tervetullut. Meillä on lapsia paljon, mutta ikäni puolesta olen vielä valmis saamaan lisää lapsia, jos luoja suo. Emme ole uskovaisia, joten ehkäisyä saamme käyttää jos niin haluamme, emme vain ole kokeneet sitä tarpeelliseksi, meille saa tulla lisää lapsia jos on tullakseen. Ja se sopii minulle, ikuiselle vauvakuumeilijalle. Se huono puoli noilla eilisillä vilustumisoireilla on, että ne tekevät minut lähes hulluksi, aloin jo laskea mahdollista lapsen syntymäpäivää, ehkä tämä on liian aikaista, mutta suon sen itselleni. Tuntemuksia kuuntelemalla oireeni tuplaantuvat, luulen että 80 prosenttisesti nämä ovat psykosomaattisia. Eli toisinsanoen kuukautisten alkamispäivänä putoan kovaa ja korkealta, mutta toisaalta, olen myös valmistautunut siihen että jos meille ei enää lapsia suoda niin hyväksyn sen ja olen onnellinen siitä että meille on suotu jo näin monta lasta. Mutta myönnettävä siis se on että vauvakuume minua vaivaa, lähipiirissä ei ole tällä hetkellä yhtään vauvaa, joten haluaisin niin kovasti päästä nuuskuttelemaan vauvan tuoksua, onko olemassa mitäään ihanampaa? Ei!